
Kesäleiriohjaaja - Lasten Kesä ry
Etsimme joukkoomme innokkaita ryhmänhallinnan osaajia, joille kohtaaminen, yhdenvertaisuus ja leiritoiminnan monipuolinen turvallisuus on ykkösasioita. Leiritunnelma ja elämykset luodaan yhdessä. Otamme huomioon vain hakuaikana lomakkeen kautta tulleet hakemukset. Olethan ajoissa, haku päättyy maanantaina 8.2.2026 klo 12.
Leiriohjaajan työnkuva
Leiriohjaajan työnkuva on monipuolinen ja jokainen työpäivä erilainen. Ohjaajan tehtäviin kuuluu leiritoiminnan suunnittelu, leiriläisten perushoito, valvominen sekä ohjaaminen. Työpäivä sisältää perushoidon (leiriläisten vaatteista, peseytymisestä sekä muista perustarpeista huolehtiminen) lisäksi erilaisia ohjelmahetkiä, kädentaitoja, ulkoilua, liikuntaa sekä lomakeskuksen välineistöstä huolehtimista. Leiriruokailuista ja perussiivouksesta huolehtii emäntä muun keittiö- ja siivoushenkilökunnan kanssa, ohjaajien tehtävänä on jakaa ruoka leiriläisille. Leirijaksot ovat keskimäärin maanantaista perjantaihin. Leiriohjaajat työskentelevät tiiminä eri työvuoroissa työsuhteensa ajan samassa ”talossa” eli saman ikäisten leiriläisten ryhmässä. Ryhmiä on neljä, kuten majoitustalojakin. Leiritoimintaamme ohjaa laatukäsikirja, Lasten Kesän leirilupaus https://www.lastenkesa.fi/leiritoiminta/leirilupaus/.
Tehtävään valittujen tulee olla täysi-ikäisiä. Hakijan eduksi katsotaan opinnot tai suoritettu tutkinto kasvatus-, sosiaali-, nuoriso- tai liikunta-alalta. Valituilta edellytetään ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja, kokemusta lasten kanssa työskentelemisestä, ryhmänhallintataitoja sekä aktiivista ja vastuullista työotetta. Edellytämme valituilta rikostaustaotetta lasten kanssa toimimiseen. Lisäksi edellytämme uimataitoa. Erilaiset luovat taidot, esimerkiksi erä- ja kädentaidot, liikunta, musiikki, draama, seikkailu, tanssi ym. katsotaan eduksi. Arvostamme aiempaa kokemusta leirityöstä. Ohjaustyö tehdään suomeksi, jonka lisäksi ohjaajan tehtäviin kuuluu leiriraportin kirjoittaminen selkeällä ja ymmärrettävällä suomella.
Työsuhteet ovat määräaikaisia ajoittuen 27.5.-24.7.2026 välille. Työsuhteiden kestot ovat alkukesä, loppukesä ja kuusi viikkoa. Kaikkiin työpätkiin kuuluvat lisäksi koulutus- ja suunnittelupäivät 27.-29.5.2026.
Lisätietoa työpaikasta löydät hakulomakkeelta!
Työkielet
- Suomi
Työaika
- Aamuvuoro
- Päivävuoro
- Iltavuoro